![]() |
|
Spaces home Digitaalinen ihmemaailmaPhotosProfileFriends | ![]() |
|
February 01 Miten mediakulutus muuttuu kun sitä oikein haluaa?Kohta kolmisen vuotta expattina maailmalla ja ajattelin tähän purkaa tajunnanvirtamaisesti vähän ajatuksiani siitä, miten merkittävällä tavalla olo poissa Suomen päivittäisistä mediavirroista on muuttanut tapaani kuluttaa mediaa. Netti on tietysti kaiken keskiössä, mutta sen vaikutukset tuntuvat nyt ulottuvan lähes kaikkeen siihen miten käytän muita medioita. Aloitetaanpa aikamatkalla: 1995 - netti syntyi, olin vielä HKKK:ssa
2005 - Hollantiin
2008 - kohta Budapestiin - missä ja mihin mennään? Kuten edellä hyvin tuli esiin vähän päälle kymmenessä vuodessa olen irtaantunut ns. perinteisen median kuluttamisesta. Tapaamistelevisio tai jopa "tapaamissanomalehti" tuntuu historian jäänteeltä, vaikka sillä on yhä tietysti paikkansa. Viime vuonna HS:n paperinen kuluttaminen hyytyi, ei vaan enää jaksanut kiinnostaa - uutiset oli jo "nähnyt" tai kuullut netistä. Vertaismedia (erit. Facebook) on yhä tärkeämpi tapa seurata missä mennään, mutta sen hyöty on riippuvainen siitä, että kavarit päivittäisi useasti tilaasa tai lisäisivät kuviaan tms - eivät vain lähettelisi kutsuja mitä oudoimpiin sovelluksiin. En usko, että kykenen enää koskaan palaamaan ns. perinteiseksi mediakuluttajaksi. Netti on päämediani ja sen kautta on saatavillani myös muissa medioissa katsottavaa sisältöä (erit. videoita). Sosiaalinen media lienee se alue mikä kehittyy jatkossa yhä avoimemmin - kulutukseni näkyy jo nyt mm. Last FM:n kautta ja uskon, että mediaprofiilini luo uusia linkkejä jatkossa kiinnostavaan ja linkittyy samankaltaista kulutusta harrastaviin ympäri maailman. Tiedä häntä - mutta ei tämä enää mitään scifi:ä ole - olohuoneen nettikulutus yleistyy ja samalla sähköistyy. Painotuotteet muuttuvat yhä erikoistuneimmaksi ja murros jatkuu. Ajatuksia - kokemuksia - väitteitä - ihan mitä vaan? :) January 25 Uusia haasteita - kohti UnkariaTiedoksi tämänkin blogin lukijoille - vaihdan maisemaan Hollannista Unkariin maaliskuussa ja samalla työantajani vaihtuu Satamasta Finpro:ksi. Työalueeni säilyy silti jossain määrin samana - keskityn tukemaan suomalaisten digimediafirmojen kansainvälistymistä Keski- ja Itä-Euroopan alueella. Joten - jos alue kiinnostaa, ota toki yhteyttä! T: Tommi P.S. Aiheesta lisää täällä. January 19 Enterprise 2.0Nettibisnes ei vaikuta todellakaan vain ja ainoastaan kuluttajiin. Sillä on myös merkittävä vaikutus siihen miten teemme työtä nyt ja jatkossa. Olin joulukuussa Sataman seminaarissa puhujana aiheesta "Enterprise 2.0" ja esitykseni kalvopaketti tästä löytyy täältä. Sula Pinta - blogi on myös kiinnostunut aiheesta ja juttelimme eilen. Keskustelumme on kuunneltavissa täältä. Tuijan blogissa on aiheesta myös keskustelua - eikun seuraamaan! January 16 Suomalaista sähköistä mediaa ulkosuomalaisenaUlkosuomalaisena on oltava iloinen kun lopultakin YLE:n radiostriimit toimivat (myös Mac:illa, pienen säätämisen jälkeen) myös ulkomailta, mainiota. Voi kun vaan vielä saisivat koko Areenan jollakin menettelyllä käytettäksi myös ulkomailta. Proxy-säätäminen ei oikein nappaa ja on pahimmillaan kallista ja epävarmaa toiminnallisuudeltaan. Noh, toisaalta ei BBC:kään tarjoa iPlayer-palveluaan ulkobriteille, joita kyllä maailmalla riittää. Toisaalta, BBC:lla nettistriimejä on kyllä tarjolla ainakin jossain määrin. Toissa vuonna Suomen markkinoilla häsäsi TV-kaista niminen yrittäjä, joka poistui nopeasti tekijänoikeusongelmineen takavasemmalle. Nyt palvelu on jälleen auki ja muutaman viikon demokokeilun jälkeen on sanottava, että kiinnostava mahdollisuus katsella Suomen lähetyksiä, myös niitä YLEn ohjelmia. Lähes kaikki kanavat siis näkyvät - aivan mainiota. Ja tilausvideomallilla, juuri siten miten pitääkin. Hinnoittelumalli on seuraava: 3 viikon kokeilutarjous (5 €) Määräaikaistilaus 3x1kk (15 €) Määräaikaistilaus 6x1kk (12 €) Määräaikaistilaus 12x1kk (10 €) TVkaista 1 kk (20 €) TVkaista 3kk+ 2 viikkoa kaupan paalle (45 €) TVkaista 6kk + 2kk kaupan paalle (90 €) TVkaista 12kk + 6 kk kaupan paalle (175 €) Eli noin TV-luvan hinnalla saa koko vuoden tilaustv:n (kaksi viikkoa jälkijättöisesti). Houkutteleva hinta. Toisaalta, P2P-verkoista voi ladata myös valtavasti sisältöjä ja niitäkin voi kodin mediacenterillä katsella. Mutta niissä ei ole suomalaisia tekstejä (jos niitä siis kaipaa). Ja tietty Suomen ajankohtaisohjelmat tms. on nyt sitten saatavilla, mikä onkin aivan mainiota, kun vaikka haluaisi katsella Ajankohtaista Kakkosta. Hollannin näkövinkkelistä tässä ei toisaalta ole mitään ihmeellistä - täällä on jo vuosia toiminut UitZendingGemist.nl-palvelu, jonka kautta näkyy viimeiset seitsemän päivää tilausvideoina dutsien julkisen palvelun telkkarin sisällöistä - siis myös ulkohollantilaisille. Että semmosta maailmalla, ehkä kohta tämä myös Suomessa? January 09 KuutiohotelliSuomessa ollaan jo totuttu Omenahotellien yksinkertaiseen ruotsinlaivafiilikseen. Hollannissa halpishotelliin on nyt yhdistetty design ja tuloksena on Qbic-hotelliketju. Ketju tarjoaa erinomaisella hinta-laatusuhteella design-hotellin tyylisen majoituksen, itsepalveluna pääosin. Kuvia hotellista on ilo katsella, tekee mieli testata ihan vaan kokemuksen vuoksi. Voi kun tulisi Suomeenkin, kokemukset Tampereen Omenasta tältä joulukuulta olivat kovin nuhjuiset ja muoviset. October 15 Maineenhallintaa web kakkosen tyyliinFacebookin avattua pääsyyn ties mihin semi-yksityiseen tietoon on selvää, että ilmiölle syntyy vastavoima. Ihan kiva joo saada vampyyrikutsuja puolitutuilta, mutta hei, en aio asentaa FB-tiliini ko.sovellusta, vaikka kuinka haluatte :) Ja sori vaan, kaikki kuvani eivät näy kaikille, FB:ssa on hyvä yksityisyysasetukset, käyttäkää niitä pls. En mä ainakaan halua nähdä kaikkien kaikkea.... hallitkaa siis tiliänne, pliis.
Anyway, vastaani tuli pari kiinnostavaa palvelua, joilla omaa Google/nettimainetta voi hallita entistä tehokkaammin. Siis hallita sitä, mikä näkyy kun soitat jollekin ja hän heittelee paloja Googlesta sitä mitä olet kirjoittanut vuonna 1998 jollekin nettipalstalle...
Johtöpäätös: Tarkkana siellä Facebookissa, suomalaiset! :) August 23 Tähtitirkistelyä ja Google EarthGoogle lanseerasi maapalloonsa uuden ominaisuuden. Uusimmassa päivityksessä Google Earth:ia näkymän maapalloon voikin kääntää nurinpäin, eli katsoa pallolta taivaalle, siis tähtiin ja ihmetellä maailman suuruutta. Huikea tapa nähdä maailmankaikkeus toisin ja ideaaliolosuhteissa. Lisäksi GE:n päälle on syntynyt satoja lisäpalveluita, mm. matkailuun. Joten, te/me kaikki astrologit, astronomit ja muuten vaan tähdistä kiinnostuneet, tirkistelmään taivaalle koneiden avullla :) June 29 Elämän tietosanakirjaAARF:n aloitteesta on liikkeellä nyt aika makean näköinen wikipedian ja tiede 2.0:n viritys. Vaatimattomasti hanke tavoittelee seuraavaa: "Encyclopedia will serve as an online reference source and database for every one of the 1.8 million species that are named and known on this planet, as well as all those later discovered and described. " Aivan mahtava juttu, jos ja kun toteutuu. Ja muodostuu varmasti tulevaisuudessa osaksi biologian tunteja kaikkialla maailmassa. June 25 3D hakumoottoriWouter:ilta tuli linkkivinkki uudenlaiseen hakupalveluun. SpaceTime -sovellus näyttää hakutulokset Googlesta, Yahoosta, eBay:sta tms. 3D-tilassa, jossa voi nopeasti silmäillä mitä olisi tarjolla ja sitten päätyä haluamalleeen sivustolle. Kätevää, ja tähän kun yhdistäisi datahanskan Minority Report-tyyliin ja vaikka uuden Microsoftin datapöydän käyttöliittymän, niin johan muuttuisi käsityksemme siitä mitä on surffaaminen. June 21 45 % Euroopan laajakaistakäyttäjistä netti-tv:n parissaErittäin kiinnostava tuore tutkimus Motorolan tilaamana. 2500:lta laajakaistan omaavalta Eurooppalaiselta kuluttajalta kysyttiin, että mitenkäs on - katsotko televisiota netistä. Noh, vastaus oli että:
Kiinnostavia numeroita kuitenkin.... June 19 Netti-TV rulettaaYLE avasi lupaavan Areena-palvelunsa, hieno homma. Hollannissa YLEn palvelua vastaavaa on tarjonnut jo muutaman vuoden Uitzendinggemist.nl
-palvelu, 7 päivää kaikki julkisrahoitteiset ohjelmat saatavilla. Eikä
lisämaksua. Muttei kuitenkaan arkistopalveluita. Suomi siis johtaa
tässä, upeeta. Toisaalta Areenasta ei ole täällä ulkomailla asuvalle paljon iloa, suuri osa sisällöistä ei näet näy lainkaan tai tökkii todella pahasti, voih. Pari kysymystä palvelu kuitenkin herättää:
June 15 Matkalle virtuaalimaailmoihin - turistioppaan avullaVirtuaalimaailmat tuntuvat peruskuluttajille vierailta, pelottavilta, oudoilta tms. Avuksi tähän on syntynyt uusi ammatti - virtuaalimatkaopas. Synthtravels lupaa seuraavaa: "Synthravels is the first organization to offer a complete guide service to all the people who want to make a tour in virtual worlds without knowing these new realities, even if they have never put their feet in these strange, synthetic grounds. " Suomessa SL:n parissa tapahtuu juuri tällaista nyt sunnuntaina. Mutta syntyykö tuosta todella bisnestä? Paljonko maksaa turistiluokan matka kolmen tähden hotellissa puolihoidolla? :) June 13 Roomaan?Virginian yliopisto on mallintanut muinaisen Rooman. Videopätkät tuosta ovat aika näyttäviä (ks. kohta Gallery). Silti mielestäni jotain uupuu tällaisistä proggiksista, aivan kuten 1990-luvun HPY/Elisan virtuaali-Helsinki proggiksestakin - siis ihmiset. Ehdotus kaikille niille, jotka mallintavat CAD, peliprojekteissan, tms. rakennuksia, kaupunkeja, maailmoja tms. Luokaa niistä elävämpiä tuomalla ne vaikka Second Lifeen tai muuhun paikkaa, jossa niissä voi olla mukana ja kokea millaisia ne ovat. Miksi säästää makeita sisältöjä vain ja ainostaaan pelien ostajille ja jättää kaikki mieletön osaaminen piiloon. Eikö osan jo luoduista virtuaalimaailmoista voisi tuoda laajempaan käyttöön "open sourcena". Miettikääs nyt, millaisiin globaaleihin toogabileisiin tuollainen huikea virtuaali-Rooma voisikaan johtaa. Roomassa olisi jälleen asukkaita. Miten oisi myös vaikkapa Speerin Germania? Tai Mesopotamia? Tai vaikka antiikin Egypti. Tai miksei StarTrekin planeetat? Nykyiset SL-viritykset eivät paljon vakuuta (ks. esim. Rooma, tai New Berlin, avaa SL:n). Miksei myös toisen maailmansodan taistelunäyttämöillä, joita peligenrestä löytyy, vaikka Medal of Honour-sarjasta. Tässäkö nettisaittien tulevaisuus - saitteja ja mainoksia uusissa/vanhoissa/villeissä maailmoissa ja vuorovaikutus tapahtuisi näissä uusissa ympäristöissä? Kommentteja? June 12 Boo.com on matkailualan web2 start-upDotcom-buumin yksi suurimmista flopeista, Boo.com, on kokenut renesanssin web2:n aikaan. Palvelu lupaa nykyisin: "boo is a new type of travel website that will help change the way you search for travel online" Vaatteista siis matkailuun. Ja käyttäjien luomiin sisältöihin. Nettibisneksellä menee lujaa, aivan kuten venture-rahoittajat, juttelivat toissaviikon seminaarissa täällä Amsterdamissa. Rentoutumaan uudella tavallaSha-niminen taho muotoili taideproggiksessaan uudenlaisen tuotteen kylpylöiden vetonaulaksi. Tuote on nyt ollut saatavilla vuodesta 2006 ja näyttää aika makeelta. On saitin mukaan käytettävissä Sveitsin, Itävallan ja Saksan luxus-kylpylöissä. Digi-alan stressin keskelle tuo sopisi myös hyvin. Miettikääs nyt, "Neukkarissamme on jatkuvassa käytössä rentoutuskone". Riot-E:n tai jopa Boo.com:in hemmot ainakin tykkäisivät. Jos näitä ilmestyy lähivuosina IT-firmoihin, niin hype on silloni varmasti kovassa vauhdissa. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla. :) Amsterdamista löytyy vähän perinteisesti rentoutusparatiisi, Koan-Float. Eikun suolakellumaan, jos stressi painaa! Suosittelen, vaikka turistikeikan yhteyteen. June 04 Skypestä rahanpesukone?Skypen uusin laajentuma, PayPal:in intergraatio, tekee entistäkin helpommaksi pyöritetellä rahasummia maasta toiseen, tililtä toiselle. PayPal (osa eBay:ta, samoin kuin Skypekin) on avannut konttorin Luxemburgiin. Lienee selvää, että menettely kiinnostaa lähes jokaista, joka haluaa maksaa/ostaa kätevästi netistä. Tulisiko PayPal-valuutasta nyt sitten tätä kautta lopultakin se verkon valtavaluutta? Muotoutuuko PayPal euroista/taaloista SecondLife:n Linden taalojen tapaan johtava virtuaalivaluuttansa? Tätä se oikeastaan onkin jo nyt eBay:n kautta. Kysymys onkin, että mitä tällainen kehitys merkitsee pankkijärjestelmälle? Mitä jos palkka maksettaisiinkin jatkossa PayPal:n tilille verovapaaseen Luxemburgiin, josta sitä voisi käyttää vaikka luottokorttimuotoisena? Ja maksut sujuisivat kätevästi Skypellä? Tuli vähän tajunnanvirtaa, mutta kommentit tervetulleita! April 26 Kytkykaupan huipentumaaHollannissa on harrastettu kännyköiden kytkykauppaa jo vuosia. Kännykän kylkiäisenä voi saada taulutelevision, kodinkoneita, kotiteatterin, iPodeja, kannettavia tietokoneita, lahjakortteja ja tietysti lähes poikkeuksetta tuliterän kännykän. Hinnat näissä osamaksua muistuttavissa järjestelyissä liikkuvat puhe- ja tekstipaketteineen siellä 20-30 kympin kuukausimaksujen paikkeilla. Parhaiden "Lahjojen" (cadeau) metsästämisen avuksi netistä löytyy tietysti hyviä palveluita, ks. esim. tämä tai tämä. Nyt tuli kuitenkin vastaan hurjimmalta kuulostava tarjous. 149 euroa kuussa, känny, Orangen liittymä ja uusi auto, KIA. Vuokra-autona tosi, mutta silti. Autopuhelin on palannut uudessa muodossaan - puhelimena, johon kuuluu auto. Heh. No -suomessa S-Ryhmän kortin omaavat, ns. asiakasomistajat, voivat tiettty saada bonustensa kylkeen myös auton, joten ei tämä niin kaukaa hauettu juttu ollutkaan. Mitä seuraavaksi? Miten olisi tällainen järjestely: "Hei sinä! ota meillä kännyliittymä, keskitä meille ostoksesi, maksamme asuntolainasi korot seuraavan kahden vuoden aikana" - ja bonukset ropisevat suoraan tilillesi :) April 13 Animointia HTML:lla - tuore Satama.nlParin kuukauden säätäminen saatiin tänään ulos - tuore Satama.nl. Tärkeimpänä suunnitteluideana oli käyttää verkossa saatavilla olevia AJAX-pohjaisia kirjastoja käyttökokemuksen tuomisessa mahdollisimman lähelle multimediaa. Tulos on mielestäni näyttävä, Yahoon kirjasto tarjoaa melkoisen määrän mahdollisuuksia, siis ihan kokonaan ilman Flashiä. Ongelmana on äänen käyttö - sitä ei näet voi sisältää JavaScript-pohjaisesti oikein mitenkään (tai ainakin näin tekki-osastomme kertoi). Saatamme löytää kuitenkin versioon 1.5 jonkinmoisen ratkaisun tähän. HTML-kieli ei todellakaan ole historiaa, vaan kehittyy kiivasta vauhtia. On selvää, että jatkossa verkkomediassa nähdää yhä enemmän tällaisia yrityssaitteja/kamppiksia. Fläsäytys ei olekaan enää ainoa tapa tehdä näyttävää jälkeä. Kommentit ja käyttökokemukset tervetulleita! (IE 6:n ongelma on tiedossa, sitä korjataan parhaillaan:)) April 04 Tosi-TV:n huipentuma - omatvTässä nykymaailmaa. Justin haluaa jakaa kaikki hetkensä koko verkkomaailman kanssa, 24 tuntia, 7 päivää viikossa. Ja katsojia riittää. Hei ihan oikeesti - ketä kiinnostaa kun Justin käy vessassa, aih. Menisköhän tämä trendi nyt siihen, että julkkiksen koko elämän voikin myydä esim. viikoksi live-lähetyksenä brändille. Yksinoikeudella, vain ja ainoastaan, esim. Seiska.tv:n kautta. Että semmosta -mitä seuraavaksi? March 23 Töihin lentämällä?Vanhoissa Bond-leffoissa yksi hilpeyttä herättänyt gadgetti oli aikanaan lentoauto ja lentoprätkä. Noh, nyt tämäkin on tulossa sitten oikeasti markkinoille. Hollantilainen firma PAL-V Europe hakee nyt sijoittajia patentoidulle, mutta yhä protoasteella olevalle innovaatiolleen.. ![]() ...siis lentoautolle/-prätkälle. Eli näin - nyt ruuhkia siis pakoon ja lentoon :) Saa nähdä miten keksinnön käy, aika scifiltä kuulostaa ja itseäni ainakin hirvittäisi ohjata tuollaista härveliä. |
|
|